Pääsiäispyhinä makailin mukavasti sängyssäni ja matkailin 1700–1800-luvun vaihteen Hämeessä Riikka-Maria Rosenbergin Vapaaherrattaren siivillä. Hän on kirjoittanut aiemminkin samaan alueeseen, samaan kartanoon sijoittuvan historiallisen romaanin Hakoisten Anna. Sitä en ole vielä lukenut. Vapaaherrattaressa liikutaan samassa ympäristössä, mutta eri päähenkilön seurassa.
Vapaaherratar kuvaa Helena von Burghausenin elämää. Kirja on yhdistelmä faktaa ja fiktiota. Mielenkiintoinen osa kirjan lopussa on ”Jälkisanat”, jossa Riikka-Maria avaa historiallisia faktoja, joita hän on löytänyt asiakirjoista. Riikka-Marialle kävi satumainen onni. Hän löysi kotikartanonsa uumenista parisataa vuotta vanhoja Helena von Burghausenille osoitettuja kirjeitä, joita hän on hyödyntänyt kirjoitusprosessissaan.
Isoäiti kummitätinä
Yksi minusta merkillinen juttu oli kummius. Jälkisanoissa sivulla 430 kerrotaan Helenan tyttären Louisen lapsista ja heidän kummeistaan. Helena on nimetty kummankin Louisen lapsen kummiksi. Siis isoäiti. En ole tuohon ennen törmännytkään, sillä nykyään jos kummeja ylipäätään on, he ovat yleensä lapsen vanhempien ikäluokkaa.
Mistä tulikaan sana pikkupiltti
Sanallinen yllätyksin löytyi. En tiennytkään, että jo tuohon aikaan pikkupiltti-sanaa käytettiin vai käytettiinkö, sitähän voimme vain arvailla.
Ainakin Riikka-Maria käyttää sanaa sivulla 232: ”Pikkupilttejä ja Kustaa III:n kuoleman jälkeen syntyneitä lukuun ottamatta koko Ruotsinmaalla tuskin oli ketään, joka ei olisi kokenut sotaa jossain elämänsä vaiheessa.”
Lause sai minut kuukeloimaan piltti-sanaa ja selvisi jotain aivan muuta kuin nykypäivän lastenruoka.
Wikipedia kertoo: ”Yleisnimenä sana piltti tarkoittaa pientä lasta. Sanaa on käytetty melkein yksinomaan kirjakielessä, lähinnä uskonnollisessa ja runokielessä.” Löytyy kuulemma jo Agricolan kirjoituksista.
Taiteellista vapautta
”Olen saanut seurata Vapaaherrattaressa Leijonhufvudien perheen elämään pitkälti löytämieni lähteiden avulla.”
Kolmesivuisesta lähdeluettelosta löytyy niin Hakoisten kartanon arkistoon viittaavat kirjemaininnat kuin kirjallisuuden lähteet.
”Luonnollisesti olen käyttänyt romaanissani myös hyvin laajaa taiteellista vapautta.”, kiteytetään sivulla 436.
Tämä voisi kiinnostaa itseänikin. Laitanpa mieleen tämän, uskon että kiinnostaisi myös Marikaa.
Kiitos kommentista! Oli hyvää luettavaa pääsisäispyhiksi, voisi toimia myös kesälomalla.