Olen nyt juuttunut Ulla-Lena Lundbergiin. Olet varmaan huomannut, että hänen teoksensa vilahtavat blogini sivuilla tämän tästä. Kaikki alkoi Ahvenanmaan reissusta, johon valmistautuessa luin useamman sinne sijoittuvan Lundbergin teoksen.
Nyt luen Liekinkantajia. Kirja jakautuu kolmeen osaan, joista jokainen sijoittuu eri aikakaudelle. Suomen tapahtumia Vaasan palosta itsenäistymisen alkuvuosille seurataan kolmen pariskunnan kautta.
Liekinkantajat- teos alkaa Vaasan palosta vuonna 1852, hieman ennen Krimin sotaa. Palon seurauksena kirjan ensimmäisen Betty ja Valentin -osan päähenkilö Betty lähti muutaman muun naisen kanssa leivän perässä jalan kohti Helsinkiä. Nälkää ja vaikeuksia tietenkin on, mutta Betty pääsee eteenpäin elämässään ja kohtaa Valentinin, josta tulee hänen aviomiehensä.
Toinen osa, Olga ja Robert, sijoittuu pitkälti Porvooseen ja Espooseen, Finnsin kansanopistolle. Olga on Bettyn ja Valentinin tytär. Tässä vaiheessa eletään jo vuosisadan loppupuolta, Finnsin kansanopisto vihittiin käyttöön vuonna 1891. Sukutarina saa näin jatkoa Olgan ja Robertin mutkikasta rakkaustarinaa ja maailman myllerrystä seuratessa.
Kolmannessa osassa, Olgan tytär Karin menee naimisiin Gunnarin kanssa. Tässä vaiheessa tarinaa Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen vaikutukset näkyvät Suomessa, ja tietenkin Finnsin kansanopistolla.
Espoolainen kun olen, koen että erittäin mielenkiintoisissa paikoissa tarina liikkuu. Enpä ole osannut kuvitella moisia tapahtumia kuvitella vaikkapa Finnsiin, jossa olen monesti juhlinut. Nykyään toimintaa pyörittää koulutustoimintaa harjoittava Omnia nimellä Finns Gård Oy. Toki muistan, että kyseessä on romaani. Kirjan lopussa Lundberg kertoo varsin mittavasta tausta-aineistosta. Hänellä on hallussaan suvun vanhoja päiväkirjoja ja kirjeitä, mutta muistuttaa kuitenkin, että kirja on syntynyt kaunokirjallisuuden ehdoilla.
Sen verran mielenkiintoista tekstiä tämäkin, että taidanpa vilkaista mitä Ulla-Lena Lundbergiä on vielä lukematta.
Ulla-Lena Lundberg: Liekinkantajat, suomentanut Leena Vallisaari
Espoo on itselleni täysin vieras. Siinä mielessä kaupunkiin olisi jonkin kirjan avulla näppärää tutustua. Toisaalta, rehellisyyden nimissä, Espoo ei ehkä ole se kiinnostavin kaupunki.
Kiitos kommentista Mikko! Espoo on muuttunut kirjan ajoista, mutta mukava lukea kuitenkin historiallista romaania, jossa tapahtumapakkoja Espoossa. Tervetuloa Espooseen! Täällä on satakunta järveä, 42 kilsaa merenrantareittiä, Nuuksion kansallispuistoa ja muuta luontoihmiselle sopivaa kohdetta. Kulttuuriakin löytyy: Espoon teatteri, Emma nykytaiteen museo, kartanoita, Sellosalissa konsertteja ja paljon muuta. Kun suuntaat Espooseen, vilkaise blogista Espoo-aiheisia postauksia, vaikkapa Glimsinjoen luontopolku -postauksia.